”…ja paratiisin keskelle hän kasvatti elämänpuun sekä hyvän- ja pahantiedonpuun.”

( 1 Moos.2:9 )

 

Teoksen alkuajatuksena on ollut ”ylöspäin kohti valoa” - ajatus kehityksestä ja kasvusta, jonka symboliksi valitsin puun. En kuitenkaan halunnut kuvata puuta puuna, esittävänä merkkinä vaan erilaisella tavalla, joka vapauttaisi katsojan mielen vaeltamaan ja avautumaan. Kuvaan puuta abstrahtihkona pintana sisältäpäin; solukkona.

 

Vuosituhansia sitten iltaisin leiritulille kokoontuneet paimentolaiset kertoivat toisilleen - ja aina samalla myös nuoremmille sukupolville - tarinoita esi-isistään, heimonsa vaiheista ja ennen kaikkea heidän Jumalastaan. Tähtikirkkaan taivaan alla sytytettiin nuotio, jonka liekkien ääressä kokoonnuttiin yhteen, lämmiteltiin, laitettiin ruokaa, oltiin yhdessä ja turvassa ulkoisilta vaaratekijöiltä. Kun kirjoitustaitoa ei vielä ollut, pyhät kertomukset siirtyivät sukupolvelta toiselle suullisena perimätietona. Hiilloksella palavien puiden ympärillä kokoontui seurakunta.

 

Puut yhteyttävät solukossaan klorofyllin, lehtivihreän, avulla auringonvalossa hiili-dioksidia ja vettä. Näin syntyy sokeria (energiaa) ja happea. Metsät ovat maapallon keuhkot. Puut hengittävät ja puhdistavat ilmaa, joka on elämälle välttämätöntä.

Rukous on eräänlaista hengittämistä. Uloshengitys (ekspiraatio) on sitä, mitä Jumalalle viestimme: pyyntöjä, kiitosta, kunniaa. Rukouksessa on kysymys sekä vuorovaikutuksesta että vastavuoroisuudesta: Mikään elollinen ei elä vain hengittämällä jatkuvasti sisään - tai ulospäin. Sisään hengitys (inspiraatio) on elämälle välttämätöntä. Hengellisesti tämä tarkoittaa hiljentymistä kuulemaan, mitä Jumalalla on meille sanottavaa.

 

Kasvaakseen puu tarvitsee mm. valoa. Poikkeuksetta kasvit kurottavat oksansa ylöspäin ja kääntävät lehtensä valoon.

Monitoimisalin ikkunat ovat läpikuultavat. Me tiedämme, että niiden toisella on jotain. Emme näe ”tuonpuoleista” kirkkaasti, kuitenkin tiedämme sen varmasti olevan. Jumalaa ei voi rationaalisesti täysin käsittää. Emme voi nähdä suoraan ”kasvoista kasvoihin”. Lasimaalauksessa puun solut ovat riippuvaisia ulkopuolisesta valosta. Eivät ne loista omaa valoaan.

 

Puun kauniit kukkaset vangitsevat katseet ja saavat ansaittuakin huomiota, mutta ulkoista kauneutta tai puun mahdollisesti mahtavaa olemusta katsoessamme meidän on syytä muistaa, mikä kaiken kasvun ja kauneuden mahdollistaa: juuret, runko, oksat, lehdet, solukko, vesi, ravinto. Vain erikoistuneet solut ja niiden yhteistyö mahdollistavat kokonaisuuden ja sen tarkoituksenmukaisen toiminnan.

 

Syksyisin pohjoisilla leveysasteilla ruskan myötä puiden lehdet kellastuvat ja sitten ne putoavat maahan. Ulkoisesti näyttää siltä, että puu kuolisi, mutta se on vain varastoinut energian runkoonsa vapauttaakseen sen keväällä jälleen valon määrän ja lämmön lisääntyessä uuteen kasvuun. Uusi vuosirengas on syntynyt. Yksi askelma elämänpolulla on otettu.